Miten voit ennaltaehkäistä flunssa ja mitä voit tehdä, jos flunssa kuitenkin iskee. Nämä kerätyt asiat koskevat perusterveitä ihmisiä, ei vanhuksia tai ihmisiä, joilla perussairauden tms. vuoksi on heikentynyt vastustuskyky tai kuulut riskiryhmään.
Alkavan flunssan ensioireita ovat useimmiten väsymys, vetämätön olo, lihaskipuja, kurkku tuntuu aralta ja karhealta.
Myös siitepölyallergia, kuiva sisäilma, koneellinen ilmastointi voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita.

Ja kun pysähdyt oireiden äärelle heti, selviät muuten viikkoja kestävistä flunssista muutamissa päivissä.
Avaan aihetta myös vähän kokonaivaltaisemmin, sillä flunssassa niin kuin muissakin sairauksissa on kysymys koko kehon niin fyysisestä kuin henkisestä jaksamisesta.

Aina joskus flunssa kuitenkin iskee, vaikka kuinka olisit pessyt ja desinfioinut käsiäsi ja vahvistanut vastustuskykyäsi. Joskus liikkeellä oleva virus on voittanut puolustusjärjestelmäsi ja pääsee iskemään. Älä sure, flunssa pitää puolustusjärjestelmäsi iksussa; nyt se pääsee tappelemaan täysillä ja loppujen lopuksi vahvistaa vastustuskykyäsi.

Flunssan hoito ehdottomasti kannattaa, sillä hoidetussa flunssassa ikävät jälkitaudit ovat harvinaisia. Hoitamattomana flunssa puhkeaa usein uudestaan. Se on kytenyt pinnan alla, kun sitä ei ole kunnolla nujerrettu.

Jotta välttyisit flunssilta, se tarkoittaa, että huolehdit omasta terveydestäsi, vitamiineista, hivenaineista, hyvistä öljyistä, entryymeistä, maitohappobakteereista, kehon happo-emäs tasapainosta, terveellisestä ravinnosta, henkisestä hyvin voinnista koko ajan, etkä vain silloin kun sairastut.
Mitä paremmassa kunnossa vastustuskykysi, immuunipuolustuksesi ja oma hyvinvointisi on, sen paremmin se torjuu jo ennakkoon taudin aiheuttajat.

Itse huolehdin vitamiinien saannista mm. seuraavilla tavoilla. Aamu alkaa lasillisella, jossa tyrnimehua, inkiväärimehua ( 100 %) tuorepuristettua applelsiini ja omenamehua (näitäkin saa lähikaupasta, ei lisäaineita, säilöntäaineita tms.), tai aroniamehua, mustaherukkamehua, puolukkamehua. Lisänä itsetehty jogurtti, johon usein lisään maitoheppobakteereita, koska vatsan ja suoliston kunto on tärkeä osa immuunipuolustusta ja vastustuskykyä. Ja jogurttiin lisään marjoja; mustikkaa, puolukkaa, viinimarjoja, vadelmaa, mansikkaa sekä kookosöljyä ja pähkinärouhetta sekä välillä liotettuja chia siemeniä. Lisukkeena nokkos- tai yrttitee.
Näin aamu lähte käyntiin upealla tavalla. Ja välillä maistuu munakas ja leipäkin.

Aamulla tai välipalana päivällä käytän erilaisia pirtelöitä; viherpirtelöitä, marja- ja hedelmäpirtelöitä. Opettele sinäkin erilaisten pirtelöiden teko, näistä lapsetkin tykkää ja saat upotettua niihin ei mieluisiakin aineita. Makeutta saat laittamalla hunajaa tai banaania.

Yksi hyvä luonnollisia maitohappobakteereja sisältävä tuote on hapankaali, johon joskus itselä tulee ihan himo, ja näin itseä kuunnellen kehon bakteeerikanta korjautuu vähän kuin itsekseen. Mikrobikantaa parantaa myös hapanmaitovalmiseet (jogurtti) ja kefiiri.

On ihanaa, kun kaupasta ja torilta saa nykyisin makeuttamattomia, sokerittomia, lisäaineettomia mehuja ja erilaisia jauheita, joista riittää aineksia pirtelöihin pitkäksi aikaa.

Monen puskissa, jos asut puhtaassa paikassa etkä tien vieressä, kasvaa marja-aronia pensaita, joka on aivan valtava C-vitamiinipommi, se muuttuu vähän makeahkoksi, kun yöllä on ollut pieni pakkanen. Eli tärkeää on flunssaoireiden ilmaantuessa tankata tehokuurilla vitamiineja, erityisesti c-vitamiinia ja sinkkiä.

Ja jos kuivattelit yrttejä kesällä niin kuin minä, niin nyt ne käyttöön. Nokkosessa valtava määrä hivenaineita, vitamiineja sekä samoin auringonhatussa eli echinacea.

Yksi parhaista keinoista pitää flunssa loitolla on joko harrastaa avantouintia tai viettää päivittäin aikaa 5-10 minuuttia paljasjaloin ulkona tai kokeile kylmä/lämmin suihkuja.

Paljon parjattu suola on erittäin hyvä keino flunssan hoidossa sekä ennaltaehkäisyssä. Suola on antibakteerinen aine ja estää virusten ja bakteerien lisääntymisen limakalvolla ja iholla kostuttaen limakalvoja, poistaen epäpuhtauksia sekä limaa ja tulehdusta.

  • Jos omistat nenähuuhtelukannun käytä flunssakautena myös enneltaehkäisevänä kerran viikossa ja flunssan iskiessä päivittäin
  • Tee vesilasiin suolavettä (lasi vettä, 1/4 tl suolaa). Voit laittaa esin kuumaa vettä vähän, jotta suola sulaa. Jos tuntuu, että suolaa on liian vähän, lisää sitä. Voit käyttää hienoa merisuolaa tai esim. himalajan suolaa. Purskuta ja kurlaa muutama sekuntti ja anna sen levitä kurkun takaosaan ja sylje ulos, toista tämä, älä nielaise suolavettä.
  • Kasta tops puikko suolaveteen ja sivele sillä nenän limakalvot. Pöpöt viihtyvät nenässä ja kurskussa, joten tee vaikka päivittäin hammaspesun yhteydessä.
  • Jos flunssa ehti tulla, kurlaa, purskuta kerran tunnissa, mutta älä nielaise sitä, etteivät virukset ja bakteerit kulkeudu elimistöösi.
  • Voit lisätä suolaveteen eukaleptysöljyä, auringonhattu-uutetta tai carmolis-tippoja. Jos suolavesi maistuu epämiellyttävältä, lisää vähän hunajaa, joka poistaa myös bakteereja.
  • Pese kädet suolavedellä kyynärpäihin asti. Kostuta kädet ja levitä suola, hiero hetken aikaa ja huuhtele kädet.
  • Tee koko kehon suolapesu. Itse käytän suolaa myös muutaman kerran viikossa koko kehon puhdistukseen ja kuorintaan. Aiemmin (20 vuotta sitten) kärsin ihottumasta, mutta aloitettuani suolapesut, en ole tatvinnut juurikaan rasvaa. Kasvoihin käytän ruususuolaa.
    Tässä ohje suolapesuun: laita suola johonkin pikkupulloon (kuten kuvassa), jossa se ei kostu ja paakkuunnu, näin siitä on helppo kaataa käteen. Kostuta keho vedellä ja levitä suola koko keholle, jos sinulla on sauna mene saunaan tai anna vaikuttaa jonkun aikaa ja huuhtele keho. Ihosta tulee pehmeä, kuin vauvan peppu.
  • Suolakylpy jaloille, voit lisätä erilaisia eteerisiä öljyjä tai yrttejä veteen tehostamaan kylvyn vaiktusta, kuten eucaleptys, sitruuna, salvia, näistä jäljempänä lisää. Tai keitä teetä enemmän ja laita jalkakylpyveteen.
  • Höyryhengitys, vanha vinkki pitää pintansa, syystä. Aseta kasvosi kiehuvaa vettä ja suolaa sisältävän kulhon/kattilan yläpuolelle ja peitä pääsi pyyhkeellä, jotta höyry ei pääse karkaamaan. Muutama tippa eukaleptysöljyä, auringonhattu-uutetta tai carmolis-tippoja tehostaa vaikutusta. Höyryhengitys lyhentää kurkun tulehduksen kestoa ja saa liman irtoamaan. Kaupoissa on myytävänä erilaisia hengityslaitteita, kuten tuo kuvan WellO2-laite.

Ja muista! Flunssaa ja sairastumista edeltää lähes aina stressi, kiire, suorittaminen, väsymys, huolet, ahdistus, joko itsestä, työstä, ystävistä, taloudellisesta tilanteesta tms. Jos saat itsesi kiinni jostain edellä mainituista tai alla olevista, kannattaa sinun alkaa kiinnittä huomiota omaa jaksamiseen, tunteisiin, ajatusmalleihin ja toimintatapoihin. Jos olet vanhus tai sinulla on jokin vastustuskykyä heikentävä sairaus, olet alttiimpi saamaan flunssan ja erilaisia sairauksia.

  • Stressi heikentää immuniteettia ja vastustuskykyö
  • Unettomuss vaikuttaa myös vastustuskykyyn. Riittävän pitkät, rauhalliset ja palauttavat yöunet auttavat elimistöä korjaamaan itseään ja tukemaan vastustuskykyä. Kysy siis itseltäsi miten nukuit? Ja olitko aamulla herätessäsi virkeä ja nukuitko levollisesti?
  • Lähditkö mieli iloisena ja hyväntuulisena töihin?
  • Oletko ärtynyt, huonotuulinen?
  • Sairastatko lomilla?

Ota hetki aikaa itsellesi, laita toinen käsi rintalastalle ja toinen pallealle ja hengitä jonkun aikaa keskittyen kuuntelemaan kehoasi, ajatuksiasi, mieltäsi ja tunteitasi. Saatko ajatuksesi ja mielesi hälinän hiljenemään ja pystytkö keskittymään hengitykseesi, kehoosi.

Ellet pysty ja ajatuksesi harhailevat, kannattaa ensin kirjoittaa paperille tai puhua ääneen kaikki ajatuksesi.

Jatka sitten harjoitusta uudelleen ja kysy itseltäsi REHELLISESTI, miten minä jaksan, mitä minulle kuuluu, miten minä voin?
Jos nousee jotain negatiivia asioita, käsittele niitä ja päästä niistä irti. Auttaako Huoli Herttana oleminen tilanteeseesi?
Mieti yksi asia, miten itse voit alkaa toimia toisin, koska muiden toimintaan et voi vaikuttaa.

Hengitä sitten maailmankaikkeudesta itsellesi jotain positiivista mitä kehosi tarvitsee tässä hetkessä juuri nyt, onko se rentoutumista, rauhoittumista, iloa, luonnossa liikkumista….. mitä vaan nousee mieleesi.

Kysy myös itseltäsi mikä saa sinut rentoutumaan niin hyvin, että unohdat arjen kiireeen ja stressin. Muista, ei ole oikeaa eikä väärää tapaa, olemme kaikki yksilöitä. Tee niitä mahdollisuuksien mukaan. Minulle yksi parhaita keinoja rentoutua on sauna.

Tässä helppo ja nopea keino rentouttaa fyysinen keho. Jännitä koko kehoasi voimakkaasi, purista kädetkin nyrkkiin, varpaat kippuraan sekä kasvot ja päänahkaa myöten. Sitten rentoutat ja ravistelet kehoa. Tee tätä muutama kerta.

Jos haluat hoitaa flunssaasi niin, että pääset siitä mahdollisimman nopeasti eroon, kannattaa levätä ja juoda paljon ja tankata c-vitaminia ja sinkkiä.

Elimistösi taistelee flunssan avulla tulehdusta vastaan. Tapa, jolla se voi luontaisesti hoitaa immuunipuolusta on saada tarpeeksi lepoa. Pidä siis huoli siitä, että nukut riittävästi, näin paranet nopeammin. Kipeänä ollessa suositellaan lepoa 10-12 tuntia päivässä, joten pidä huoli riittävästä yöunesta ja päiväunista. Näin vähitellen olosi paranee.

Lepääminen tuntuu olevan kunnon työntekijälle mahdoton paikka, on pakko päästä töihin, jottei hommat kaatuisi muiden niskoille tai työt kertyisi. Jos sinun on kuitenkin aivan pakko mennä töihin heti pahimpien flunssapäivien jälkeen, mene sitten sänkyyn heti, kun tulet kotiin Jätä kaikki harrastukset ja muut menot sikseen pariksi viikoksi ja pode tautiasi, näin vältyt myös jälkitaudeilta. Muista, että sinulla on edelleen tauti, vaikka pystykin nolemaan jalkeilla. tartutat myös muita, jos menet työpaikalle liian aikaisin.

Yritä olla lääkitsemättä kehoa, keholla on syy pyytää lepoa ja näin parantaa itsensä. Joskus elimistä jopa sairauden avulla pysäyttää meidät, jotta saisimme tarvitsemamme levon ja ajan latautumista varten ja vain olla.

Näitä flunssan torjujia kannatta ottaa kolme kertaa päivässä. Näin ne auttavat paremmin kehoa nitistämään virukset, ennen kuin ne ovat kunnolla ehtineet lisääntyä. Jos odotat liian kauan, saatta olla että ne ovat päässeet ensimmäisten esteiden yli ja löytäneet puolustamattoman limakalvon, ja pian sinulla on tauti päällä.

  • antibakteerinen, vaikuttaa hengitysteissä, ruoansulatuskanavassa ja virtsateissä
  • oiva apu kipeään kurkkuun, joten tällä kannatta kurlata tai keittää teeksi ja juoda haaleana, ei kuumana
  • teessä voit kastaa tops puikon ja voidella sieraimia
  • teen joukkoon voit viipaloida myös inkivääriä ja lisätä hunajaa
  • yleisantibiootti, joka estää hiivan, virusten ja parasiittien kasvua
  • sisältää paljon flunssaan tehoavia yrttejä; piparminttu, laventeli, kaneli, neilikka, sitruunamelissa, muskotti, salvia, sitruunaruoho, anis sitruuna ja timjami
  • tätä voit lisätä teehen, hieroa rintakehälle
  • itse pidän tätä mukana matkoilla, kulkee helposti mukana, ehdoton suosikkini
  • edistää parantumista, vähentää turvotusta ja voitelee kurkkua
  • hunajista Manuka-hunaja on antibakteerinen, erinomainen haavojen hoitoon myös ja MRSA-bakteereja vastaan
  • vahvistaa immuunipuolustusta ja auttaa flunssan nivelvaivoissa
  • suosittelen inkiväärin käyttöä vaikkei olisi flunssaa toimii hyvin ennaltaehkäisevänä
  • hyvä flunssan hoidossa
  • jos olet tehnyt alkukesällä tai sinulla on saatavilla kuusenkerkkä siirappia, ota heti käyttöön ja lisää teehen
  • antibiootti, joka hillitsee hiivojen ja sienten kasvua sekä bakteeri-infektioita
  • antiseptinen yrtti, joka tuhoaa bakteereja tehokkaasti
  • auttaa kurkkukivuissa
  • pidetään yhtenä kaikista tehokkaimpana luonnollisena antibioottina
  • mikä parasta, sitä on saatavilla helposti
  • 2 sipulia 2 rkl hunajaa, 5 cm kuorittua inkivääri, 1 kokonainen valkosipuli, 1 sitruunan mehut
  • kaikki sauvasekoittimella sekaisin
  • aamulla, päivällä, illalla 1-2 ruokalusikallista
  • säilyy muutaman päivän jääkaapissa

Itse käytän tippoja lähinnä ulkoisesti, koska ne sisältävät alkoholia. Alkoholin vuoksi en suosittele niitä myöskään käytettäväksi lapsilla sisäisesti.

  • Lämpimään nesteeseen sekoitettuna; Lisää lämpimään veteen tai teehen 5-10 tippaa. Lämpimän juoman ja haihtuvien öljyjen höyryt vaikuttavat nenään ja nielun limakalvoihin, ja rauhoittavat ja helpottavat oloasi. nauti korkeintaa 3 kertaa päivässä
  • Höyryhengityksessä; Valmista höyryhengitettävä yrttiseos astiaan suhteessa 10 tippaa 1 dl:aan kuumaa vettä. Hengitä lämmintä höyryä. Voit tehostaa tätä asetttaalla pään yli pyyhkeen. Silmät on hyvä pitää kiinni höyryhengityksen aikana.
  • Kurlaamalla: Valmista kurlausvesi, noin 10 tippaa 1 dl:aan lämpimää vettä., toista kurlausta 3 kertaa. Kurlaa useita kertoja päivässä.
  • Voitele keuhkojen ja kurkun alue; levitä tippoja näille alueille, myös selän puolelle
  • Levitä tippoja sieraimiin: Ota tops puikko ja sivele sieraimiin

Pienten lasten kohdalla en suosittele voimakkaiden yrttien tai uutteiden käyttöä sisäisesti.

Itse käytin tätä paljon, kun oma poika oli pieni.

Nosta sängynpäätyä ylös kirjoilla, laudoilla tms. Murskaa muutama valkosipulin kynsi ja laita ne kankaaseen, sido langalla kiinni ja laita roikkumaan vuoteen yläpuolelle yöksi.

Ainoa miinus, jos et pidä valkosipulin tuoksusta on aamulla koko huoneen täyttävä tuoksi. Tästä selviät, kun tuuletat huoneen hyvin, joka on muutenkin hyvä tehdä, näin sairas ilma poistuu huoneesta ja raikas ilma tulee tilalle.

Ja voitele lapasen rinta ja yläselkä Vicks-voiteella, hyvä tehokas voide.

Teen juonti rauhoittaa tulehtunutta kurkkuasi. Siinä on myös paljon antioksidantteja, jotka vahvistavat vastustuskykyäsi. Parhaiten yrttien ja ainesopien ravintoarvot säilyvät, kun laitat ne kuumaan, ei kiehuvaan veteen. Kannattaa samalla tehdä teetä enemmän, jotta sitä riittää pidemmäksi aikaa. Lisäät vain päivän mittaan kupin pohjalle teetä ja lisäät kuumaa vettä. itse käytän omiin yrtteihin kaupan teepuusseja, joihin teen teesekoituksen.

Jos teet suuremman määrän teeetä lisää hunaja ja sitruunaa vasta kun juot sitä.

Jos olosi on kuumeinen ja tulehtunut, juo tee huoneen lämpöisenä.

MUISTA! Voit tehdä ja nauttia esimerkiksi seuraavia teevaihtoehtoja tai niiden sekoituksia myös ennen kuin flunssa koittaa ja näin pidät flunssan loitolla.

Jos sinulla on kuivattuja yrttejä, auringonhattua, nokkosta, timjamia tms. käytä niitä teepohjana.

Lisää 2 rkl tuoretta timjamia (hiero, jotta mehut alkavat irrota) tai 2 tl kuivattua timjamia litraan kuumaa vettä. Lisää 1 sitruunan mehu ja raastettua pestyn sitruunan kuorta tai sitruunan viipaleita. Anna hautua 5-10 minuuttia. Lisää hunaja ja nauti.

Valmista vihreä tee ja jos läydät kaupasta saatavaa inkivääriteetä voit käyttää myös sitä. Lisää tuoreet kuoritut tai hyvin pestyt inkivääri ja kurkuma siivut (muutama siivu kupilliseen) sekä pestyn sitruunan viipaleet. Makeuta hunajalla ja nauti.

Tämä on yllättävän tehokas, sekoita 1 rkl hunajaa ( Manuka), toinen omenaviinietikkaa mukilliseen kuumaa vettä. Juo kuumaa juomaa pitkin päivää.

Tee erilaisia mehujäitä, kuten appelsiinimehusta, mustaherukkamehusta, eri marjaisia mehusekoituksia ym.
Mehujäät viilentävät mukavasti kivuissa käsrvistelevää kurkkua. Älä kuitenkaan ime sitä, sillä se voi ärsyttää kurkkua.
Anna mehujään vain sulaa suussasi.

Voit tehdä niitä vaikka jääpalamuotteihin jos sinulla ei ole mehujäämuotteja.

Toinen hyvä vaihtoehto on jäätelö, joka auttaa myös tulehdustilan lievittämiseen.
Jäätelön rasva auttaa myös karheaan, kuivaan kurkkuun.

Pojan ollessa pieni, lääkäri antoi ohjeen flunssan hoitoon, menkää kaupan kautta ja ostakaa jäätelöä!

On täysin normaalia, että flunssaisena, kuumeisena, sairaana ruoka ei maistu. Silloin kehosi käyttää ruoansulatuksen sijaan energian teervehtymiseen eikä ruoansulatukseen. Aikuisella riittää vararavintoa useammaksi päiväksi. Ja lapselle antaa mikä maistuu; jäätelö, mehujää ja mieleinen juominen.

Muistan omasta lapsuudesta miten aina sairaana saatiin erilaisia herkkuja, kuten keltaista jaffaa ja appelsiinejä (silloin kaupassa oli vasta keväällä appelsiinejä) ja mustaviinimarjamehua.
Ja ennen kaikkea sain sitä kaipaamaani hoivaa ja huomiota.

Nesteytyksestä huolehtiminen on tärkeintä flunssassa, erityisen tärkeää lapsilla. Sitä pitäisi juoda sen verran, että virtsa on vaaleankeltaista, lähes väritöntä. Tämä pitää limakalvot kosteina ja auttaa näin taistelemaan bakteereja ja viruksia vastaan ja pöpöt lähtevät pois virtsan mukana.

Ellei lima tule ulos kuolleet virukset, valkosolut ja muut solut sekä uusien solujen rakentamisessa syntyvät jätteet, kuona-aineet joutuisivat maksaan. Flunssan aikana määrä on usein miin suuri, että se alkaa rasittaa maksaa, niin ettei maksa ota vastaan enää nenän ja limakalvojen roskaa, joten se menee helpointa tietä ulos SIIS NIISTÄ JA YKSI SE ULOS. Jos kuivatat limakalvoja, olosi voi helpottua tilapäisesti, mutta toisaalta pitkittää toipumista.

Mistä on kyse?

  • on kyse vastapaine hengityksestä
  • paineen vaikutuksesta pienten hengitysteiden väliset limakalvot avautuvat

Tarvitaan puhdas, tyhjä litran pullo, jossa on noin 10 cm puhdasta vettä. Lisäksi tarvitset noin 50-100 cm pitkän muoviletkun, jonka halkaisija on noin 1 cm. Jos vettä on enemmän kuin 10 cm on puhaltaminen raskaampaa.

Pidä letkun pää puhalluksen aikana lähellä pullon pohjaa. Puhalla letkulla veteen pitkään ja rauhallisesti 10 kertaa, niin että vesi poreilee kevyesti. Poista letku suusta ja tee muutama voimallisempi uloshengitys, hönkäise suu ja kurkunpää avoinna, jotta irronnut lima nousee ylempiin hengitysteihin. Toista 3-4 kertaa ja pidä tauko sarjojen välissä. Yski lima ulos. Tee muutaman kerran päivässä. Kannattaa tehdä päivällä, ettei nukkumaan mennessä tarvitse yskiä limaa.

Kun olet puhaltanut pulloon kymmenisen kertaa, vesi alkaa aiheuttaa vastapainetta letkussa ja paine alkaa irrottaa limaa keuhkoista ja keuhkoputkista. Lima lähtee liikkeelle yskimällä.

Muista pestä välineet ja vaihtaa vesi joka päivä!

Heti kun ensimmäiset oireet ilmaantuvat, nämä seuraavat ohjeet voivat toimia myös. Perustuen siihen, että aineenvaihdunta ja kuona-aineet lähtevät liikkeelle.

Rommitoti
Juoksulenkki
Sauna
Kastele puuvillasukat kirkkaaseeen viinaan, laita jalkaan, vedä muovipussi päälle ja villasukat (mieheni toki sanoo, että tämä on alkoholin vääärinkäyttöä).

Kastele sideharso viileään veteen, kierrä niin kuivaksi kuin saat ja laita se pallean päälle, laskee korkeaa kuumetta.
Voit tehdä myös kurkulle hauteita ja lisätä veteen vaikka kamomillaa, joka rauhoittaa kurkkua.

Tietenkin on erilaisia homeopaattisia ja luontaistuotekaupasta saatavia valmisteita flunssan hoitoon ja vastustuskyvyn lisäämiseen.