Hei, olen Pirjo Koho, Luontais-ja energiahoitaja Järvenpäästä!

Erilaiset luontaishoidot ja -taidot ovat kiinnostaneet minua aina ja jo lapsuudenkodissani olen saanut niihin voimakkaan kosketuksen; jäsenkorjausta, koivun mahlan valutusta, yrttien käyttöä jne.

Enkelit, henkioppaat ja luonnonhenget ovat olleet aina elämässäni jollain tasolla, välillä vähemmän ja välillä enemmän. 
Ensimmäiset muistikuvat yhteyksistä henkimaailmaan ovat noin 4 -vuotiaana, kun metsän laidassa söin mustikoita, metsämansikoita ja ketunleipiä leikkiastioista enkeleiden, luonnonhenkien ja keijujen kanssa. Heidän apunsa ja tukensa on ollut minulle korvaamaton. Kiitos, kiitos ja kiitos!

Useimmilla meistä on erilaisia kokemuksia enkeleistä, enkeliviesteistä, enkeleiden ohjauksesta, henkimaailmasta, mutta emme oikein uskalla niistä puhua.
Lapsilla enkelit ja henkimaailma ovat usein täysin luonnollinen asia, kunnes he vähitellen huomaavat mikä osa maailmasta on niin kutsutusti hyväksyttävää ja mikä ei. Niinpä useimmat hylkäävätkin lapsenuskonsa aikuisiän kynnyksellä.

Olen työskennellyt yrittäjänä 15 vuotta erilaisten luontaishoitojen parissa ja ennen sitä ihan koko elämäni erilaisiin hoitoihin tutustuneena, enkeleitä  ja henkimaailmaa apuna käyttäen. Olen saanut auttaa asiakkaitani ja kurssilaisia 15 vuoden ajan löytämään ja avautumaan enkeleille ja heidän avuilleen ja ennen kaikkea löytämään uudelleen oman rehellisen itsensä, kuuntelemaan omaa itseään, omaa sydäntään, mitä sinä haluat.

Olen koulutettu hieroja, diplomivyöhyketerapeutti, luontaisterapeutti, Diana Cooper Schoolin enkeliopettaja, lisäksi matkalle on mahtunut paljon erilaisia kirjoja, koulutuksia ja kursseja.

Toivotan sinut seuraavin sanoin lämpimästi tervetulleeksi hoitoihini ja kursseilleni!

Ota aikaa itsellesi ja anna minun auttaa sinua omalla henkisellä polullasi, askel askeleelta eteenpäin!

Polku ei aina ole suora, ei tasainen eikä maastokaan aina helppokulkuinen.
Tavoitteena on kuitenkin päästää irti menneestä, saavuttaa elämän ilo, oppia kuuntelemaan itseään ja
pitämään parempaa huolta itsestäsi niin fyysisesti kuin henkisesti.

Oppia huomaamaan elämän pienet ja suuret ihmeet,
elää tässä ja nyt, ei menneessä eikä tulevassa.

Rakkaudella Pirjo 

Enkelit, enkeliviesti, Pirjo Koho

**Huomasithan myös  ihanat  enkeliviestit, mp3 äänitteet, verkkokurssit, ilmaisen hengitysharjoituksen**

Enkelin viesti sinulle 

Mp3 äänitteet ja verkkokurssit

Olet lämpimästi tervetullut nauttimaan myös ihanista äänitteistä, mielikuvamatkoista, verkkokursseista,
jotka olen sydämelläni, vuosien omien ja asiakkaiden hoitojen ja kurssilaisten kokemusten myötä ja
intuitiota hyödyntäen enkelten ja oppaiden avustuksella tehnyt sinua auttaakseni ♥♥♥

Tule avaamaan ja vahvistamaan intuitiotasi, käsittelemään omia tunteitasi,
tutustumaan ja vahvistamaan yhteyttäsi enkeleihin, suojelusenkeliisi, henkioppaisiin, arkkienkeleihin,
luonnonhenkiin ja koko henkimaailman auttajiin ja ota vastaan ihania enkeliviestejä ♥♥♥

Tilaa uutiskirjeeni ja saat ilmaisen hengitysharjoituksen 

Sähköpostien määrä ja tulva on tänä someaikana valtavaa, lähetän uutiskirjeitä aika harvakseltaan, jolloin minulla on jotain tärkeää kerrottavaa,
jolla haluan sinua ilahduttaa tai jokin hyvä tarjous äänitteistä tai kursseista.