Luontaishoidot
Luontaishoidot ja energiahoidot ovat aina olleet lähellä minun sydäntäni ♥
ja olen niin kiitollinen ja onnellinen, kun voin auttaa myös sinua niiden avulla ja tehdä sitä työtä mitä rakastan ♥
Sinulle saattaa herätä kysymys, kun näet allaolevan pitkän listan luontaishoidoista, että minkä hoidoista osaan valita itselleni.
Mutta ei huolta, kun tulet ensimmäisellä kerralla, keskustellaan mikä on tilanteesi ja mitä toiveita sinulla on ja valitaan sinulle yhdessä sopiva hoito.
Kaikki luontaishoidot ovat saman hintaisia, joten hoitosarjassa voidaan tehdä eri hoitoja, jos haluat kokeilla miltä eri hoidot tuntuvat ja vaikuttavat.
Ainoa hoito, johon tarvitsen etukäteen tiedon on kuumakivihieronta, sillä kivien lämpeneminen kestää 20 minuuttia.
Luontaishoidot saattavat olla aluksi oireita pahentavia. Näin käy erityisesti kroonisissa sairauksissa, joissa on tyypillistä runsas kuona-aineiden kertyminen kudoksiin. Kehon puhdistuessa joutuvat sen erityiselimet (maksa, munuaiset, keuhkot ja iho) suuren työtaakan alle; seurauksena on ” parenemiskriisi ”, jonka aikana ei tulisi keskeyttää hoitoa, sillä pahenevat oireet viestittävät kehon reagoinnista hoitoon ja tilanne muuttuu muutaman hoitokerran jälkeen parempaan suuntaan.
Tärkeää on muistaa juoda hoidon jälkeen paljon vettä, joka nopeuttaa puhdistumista!
Luontaishoidot, joita teen sinua auttaakseni ♥
Detox-jalkakylpy
Miltä sinun kehosi vesi näyttää?
Life Detox -jalkakylpy on koko kehon puhdistusmetodi erilaisille myrkyille ja kuona-aineille.
Parhaan hyödyn saadaksesi suosittelen 5 hoitokertaa/kk yhdistettynä esimerkiksi vyöhyketerapian, hieronnan tai energiahoidon kanssa.
Kehonpuhdistuksen hyödyt:
- Poistaa myrkkyjä, raskasmetalleja ja kuona-aineita maksasta, munuaisista ja koko kehosta
- Lisää energiaa, korjaa kehon Ph:ta ja parantaa unen laatua
- Auttaa poistamaan limaa elimistöstä ja passivoi viruksia, sieniä ja hiivaa
- Positiivinen vaikutus ihon hyvinvointiin
- Jos kärsit väsymyksestä, tunnet hoidon jälkeen itsesi energiseksi ja ihanan kevyeksi
Hoidon jälkeen on todella tärkeää juoda vettä, että kuona poistuu oikeaa reittiä kehostasi, eikä majoitu päähän tai muualle kehoon!
Hermoratahieronta
Koko kehon hoitoa!
Kiinalaista alkuperää oleva kokonaisvaltainen hermoratahieronta on koko kehon kuntoutushoito, jossa hoidetaan koko keho päästä varpaisiin kevyesti sormenpäillä hieroen, painaen ja pyörittäen hermoratoja, meridiaaneja ja niillä olevia akupisteitä.
Hoidolla pyritään kuntouttamaan ääreishermostoa, elvyttämään kehoa, puhdistamaan elimistöä kuona-aineista ja auttamaan ravintoaineiden imeytymisessä sekä tasapainottamaan hormonitoimintoja.
Hermoratahieronnasta on saatu apua moniin vaivoihin, kuten;
- yleinen lihaskireys ja jännitys
- migreeni, päänsäryt, huimaus,unettomuus
- raajojen säteilykivut, puutumiset ja ”kylmäämiset”
Imukuppihieronta
Nesteille ja turvotukselle vauhtia!
Hieronnassa kudosturvotusta ohjaaan tarkoituksenmukaisella, kevyellä käsittelyllä kohti imusolmukkeita, joissa neste puhdistuu ennen kulkeutumista takaisin verenkiertoon. Imunestejärjestelmä ulottuu kehon kaikkiin elimiin ja kudoksiin.
Teen imukuppihierontaa sekä manuaalisilla imukupeilla että koneellisesti.
Käytän imukuppihierontaa myös hieronnan ja selluliittihieronnan apuna.
Imukuppihieronta auttaa…
- lihasten jännitystiloihin, lihas- ja nivelkipuihin
- aineenvaihduntaan, nesteiden ja lymfan kulkuun
- turvotukseen ja selluliittiin
Intialainen päähieronta
Anna kehollesi lupa rentoutua!
On syvällisesti rentouttava ja miellyttävä kokemus, joka vaikuttaa sekä fyysisellä että psyykkisellä tasolla. Hoidossa käsittelen yläselän, hartiat, niskan, pään, kasvot, korvat, rintalihakset ja käsivarsia. Hoidon aikana ja sen jälkeen olo on ihanan rentoutunut ja kevyt.
Päähieronta antaa helpotusta mm:
- stressiin, unettomuuteen, levottomuuteen
- päänsärkyyn, migreeniin, tinnitykseen
- lihas- ja hermojännitykseen
- aineenvaihduntaan ja lymfaattisiin tukoksiin
- antaa energiaa
Klassinen hieronta
Apua jännitykseen ja kipuun!
Jännittynyt lihas on usein arka ja kipeä. Lihasjännityksestä voi seurata päänsärkyä, korvien soimista, huimausta, säteilykipua ylä- ja alaraajoihin sekä liikerajoituksia niveliin ja nikamiin.
Säännöllinen, omatoiminen lihashuolto on paras tapa pitää lihakset vetreinä, rentoina ja kimmoisina. Käynti hierojalla esim. kerran kuukaudessa tehostaa omatoimisen lihashuollon vaikutuksia ja toimii ennaltaehkäisevänä hoitona, joka on ensiarvoisen tärkeää.
Hierontaan kannattaa tulla, jos:
- kärsit lihaskivuista ja haluat pehmittää kovettumia, haluat eroon lihaskrampeista
- olet paranemassa jostain vammasta tai sinulla on akuutti vamma
- koet, että nikamiesi ja niveltesi liikeradat ovat rajoittuneet
- sinua vaivaa päänsärky, huimaus tai unettomuuteen
- tunnet olosi väsyneeksi tai stressaantuneeksi
- haluat rentoutua ja hemmotella itseäsi
Hierontani pitää sisällään myös triggereiden käsitelyä, lihasvenytyksiä, mobilisaatiota, jäsenkorjausta ja kinesioteippausta!
Kuumakivihieronta
Kuumakivihieronta on syvästi rentouttava ja lämpimien kivien vaikutus yltää jopa useiden senttien syvyydelle ja siksi se onkin yksi parhaista lihasjännityksen poistajista.
Luonnon hiomat sileät basalttikivet ja hoidettava kehon osa käsitellään öljyllä, näin ne liukuvat helposti ja luovuttavat tasaisesti lämpöä hoidettavalle alueelle. Kuumakivihieronnassa yhdistyvät hieronnan ja lämpimien kivien rentouttava vaikutus.
Kuumakivihieronnassa:
- aineenvaihdunta ja verenkierto vilkastuu
- lihasjännitys ja stressi laukeaa
- kuona-aineiden poistuminen tehostuu
Tarvittessa hieman voimakkampana käsittelynä myös.
Jos sinulla on kylmät kädet tai jalat, niin tämä on ehdottomasti sinun hoitosi!
Selluliittihieronta
Näyttääkö sinun ihosi, kuten kuvan appelsiini?
Selluliitti on aineenvaihduntahäiriö, jossa nestettä, kuona-aineita ja rasvaa kertyy aineenvaihdunnan jätteinä muodosten ihon alle löysää kudosta, kosketusarkaa tai kovaa muhkuraista ja appelsiini-ihoa. Selluliittiä on eniten reisi-, pakara-, vatsa-alueella, usein myös rinta-, käsivarsi- ja niska-alueella.
Sitä esiintyy pääsääntöisesti naisilla, myöskin hoikilla ja joilla on perinnöllistä taipumusta tai hormonaalinen taitekohta, kuten puberteetti, e-pillerit, raskaus, vaihdevuodet, hormonihoito.
Aineenvaihdunta liikkeelle!
Jotta selluliittihieronta tuottaisi tulosta, sitä on syytä tehdä sarjana pari kertaa viikossa, yhteensä mielellään 8 kertaa. Sarjahoidossa yksi hoito on turvehoito.
Käytän selluliittihieronnassa apuna mm. liukukuppausta edistämään kuona-aineiden poistumista kehosta, 15 min. liukukuppaus vastaa tunnin hierontaa.
Samalla annan kotihoito-ohjeita kuivaharjauksesta, yrttikylvyistä, kylmävesihoidosta, liikunnasta, ruokavaliosta ja sisäisestä yrttihoidosta.
Vauvahieronta
Vauvan ihana oma hierontahetki!
Hoidossa hierotaan hellävaraisesti vauvan pää, kasvot, korvat, jalat, kädet, vatsa, selkä ja jalkapohjat vyöhyketerapeuttisia heijasteita hyödyntäen.
Hoito auttaa käynnistämään kehon omia toimintoja ja tasapainottaa niitä.
Vauvahieronta auttaa mm:
- erilaisiin vatsaongelmiin; koliikkiin, ummetukseen, ripuliin, ilmavaivoihin
- lihasjännitykseen ja uniongelmiin
Hoitokertoja tarvitaan yleensä 2-3 muutaman päivän välein.
Vauvahieronnasta olen saanut erittäin hyviä tuloksia.
Annan äidille ja isälle samalla kotihoito-ohjeita.
Vauvahieronta on ihana luonnollinen tapa välittää vauvalle elintärkeää hoivaa, tunneravintoa ja rakkautta!
Vyöhyketerapia
Tehokasta heijastehoitoa!
Hoito on käsin tehtävää hoitoa, jossa sormin tai vyöhykepuikoin stimuloidaan keholla olevia heijasteita; jaloissa, käsissä, korvissa, kasvoissa, päässä, selässä, kuin vatsassa.
Hoito sopii erinomaisesti mm.
- erilaisiin jännitystiloihin, stressiin ja unettomuuteen
- kipu- ja särkytiloihin, päänsärkyyn, migreeniin
- aineenvaihdunta- ja hormoniongelmiin
- tuki- ja liikuntaelinten vaivoihin
Mikäli heijasteet aktivoituvat hoidossa, esim. kohdun ja munasarjojen heijasteet ja sinulla on
kk-vaivojen kanssa ongelmia, on tämä sinun hoitosi!